Hallitus:
Kaija Uusitalo, puheenjohtaja

Minä olen Kaija Uusitalo, Ylä-Tihtarin wanha emäntä. Mukana toiminnassa olen ollut vuodesta miekka ja kilpi, ensin seuran jäsenenä, sittemmin hallituksessa ja puheenjohtajana viime vuodet.
Oittilaan muutin Korpilahden kirkolta vuonna 1977 avioiduttuani Hannun kanssa. Saimme kaksi upeaa poikaa, Samuelin ja Toukon ja heidän perheidensä kautta neljä ihanaa rakasta lastenlasta.
Oittilaa parempaa ja turvallisempaa paikkaa asua, olla ja elää, ei toista ole. Täällä olemme kaikki myös toisiamme varten, auttaen ja arvostaen. Tämän kliseiseltä kuullostavan lauseen toivon ja uskonkin siirtyvän kyläläisissämme eteenpäin, niinkuin se on vuosisatoja siirtynyt. Vetäen mukaan myös mökkiläiset sekä satunnaiset kävijät. Tähän hyvän siirtämiseen tarvitsemme juuri Sinua.
Viime vuosi on ollut monella tapaa raskas ja vaikea, mutta se on myös tiivistänyt yhteishenkeä kylällämme. Kaveria ei jätetä. Talkoisiin ja ideariihiin tarvitsemme meitä kaikkia.
Oittilan maamiesseuran toiminta on paljolti kulminoitunut kylätalo Villa Caweniin. Se on toimintamme suurin työsarka ja kyläseuran pystyssä pysymisen mahdollistaja. Parhaimmillaan kylätalo palvelee meitä kaikkia toivomallamme tavalla.
Uusien ideoiden, raikkaiden tuulien puhallellessa olkaamme yhteydessä Wanhaa kunnioittaen ja arvostaen.
Helena Kirjavainen, sihteeri

Olen Helena Kirjavainen ja syntyperäinen Oittilalainen. Vanhempani ovat muualta Oittilaan tulleet. Isäni Veikko vanhempiensa kanssa karjalansiirtolainen Valkjärveltä ja jo edesmennyt äitini Sointu Luhangasta perheensä kanssa Raidanlahteen muuttaneena.
Olen ollut maamiesseuran hallituksessa noin 20 vuotta ja tällä hetkellä toimin hallituksen sihteerinä. Villa Cawénin toiminnassa olen ollut melkein alusta asti mukana talkoolaisena. Omalla talkootyölläni olen yrittänyt pitää kylän elävänä ja yhteisöllisenä mukavana paikkana asua, lomailla tai piipahtaa. Kylätalo Villa Cawén on muodostunut tärkeäksi kohtaamispaikaksi, jonka toiminnassa olen vahvasti mukana omalla talkoopanoksellani.
Eve Iisakka, hallituksen jäsen
Jari Liski, hallituksen jäsen
Sinikka Kirjavainen, hallituksen jäsen

Olen Kirjavaisen Sinikka. Istun toista kautta maamiesseuran hallituksessa.
Oittila on minulle tuttu jo 60-luvulta, jolloin vanhemmillani oli kesäpaikka Raidanlahden Ristiniemessä.
70-luvulla tapasin mieheni, joka on syntyperäinen oittilalainen. Meistä tuntui luonnolliselta rakentaa myös oma kesäasunto tänne Oittilan ja Vaarun kauniisiin maisemiin. Nykyisin asumme lähes ympärivuotisesti Oittilassa.
Veli Jokinen, hallituksen jäsen

Villa Cawénin henkilökunta:
Päivi Virtanen

Mä oon Päivi Virtanen. Muutimme vuosituhannen alussa tänne Vespuoleen Jyväskylän laitamilta , jossa moottoritie oli liian kuuma ( ainakin koiran tassuille ) Oli muuten lähellä ettemme päätyneet Moksin kylälle asumaan , mutta aivan kuin joskus aiemminkin kuultuna , päässä soi ” juokse villilapsi , juokse kauemmaksi…” ja niinpä miehen kanssa totesimme ” lähdetään kiitämään ” ja niin päädyimme Oittilaan. Tänne sitten jäimme ” koska sydän sanoi niin ” ja ihan on ollut ” shanti fiilis” täällä luonnon helmassa asustella. Tosiaan Villiksen tiskin takapuolella olen ollut lähes yhtä kauan kun aikaa vierähtää syntymästä anniskelu oikeutettuun ikään.
Kaija Vesterinen

Olen Vesterisen Kaija.Oittilassa olen ollut mökkiläisenä konttausikäisestä (siis 1-vuotiaasta) lähtien. Parikymppisenä muutin Etelä-Suomeen ja mökkeily jäi vähemmälle.Iän karttuessa alkoi mökkielämä kiinnostaa uudelleen. Kymmenisen vuotta sitten kohtalo puuttui peliin ja huomasin yllätyksekseni olevani taas Oittilassa. Tällä kertaa myös pysyvänä asukkaana.Cawenissa olen ollut kesätöissä jo useana vuonna. Muina aikoina teen satunnaisia tuurauksia. Cawenin tiskin takana puuhaillessa olen myös samalla oppinut tuntemaan paikallisia asukkaita ja mökkiläisiä.Mikäs täällä on ollessa, metsät ja kalavedet vieressä eikä kyläläisissäkään ole moittimista
Kannattaa poiketa Cawenissa!